Oikeestaan, SE alkoi jo marraskuussa, siinä loppuvaiheilla.... Jokainen puhui Siitä, ja Sen tulosta, pohti miten Sitä vietetään, kenen kanssa ja missä. Se on tietenkin Joulu. Tuo aika, joka saa ihmiset stresssiin, aikuiset kiukuttelemaan kaupoissa kuin pienet lapset, kauppiaat hieromaan käsiiän yhteen ja lapset olemaan kiltisti, Joulupukin varjolla.
Valiettavasti, itse en osaa tätä joulun stressaamista, enkä sen järjestämistä. En osaa koristella Tampereen kotia joulukuntoon, en osaa hankkia kuusta, en osaa pistellä tonttuja ikkunaan, tai joulutonttuja kurkkimaan hyllyiltä..Osaan poltella kynttilötä ja paketoida lahjoja Tampereella. Osaan myös paistaa pipareita sekä tehdä joulutorttuja täällä. Ja tietenkin, osaan shoppailla niitä joululahjoja Tamperella. Tampereella kuuluu myös käydä Joulutorilla glögillä, maistelemassa paadettuja kastanjoita ja manteleita, pyöriä Tallipihan joulussa ihastemelassa Aasia ja Heppaa, sekä silitellä pehmeitä lampaita, ja kokeilla ihania lapasia. Mutta, täällä en osaa todellakaan koristella joulua tähän kotiin. Stressiä, koristeluja, jouluruokia, sukulaisia, ystäviä, lahjojen avaamista ja Joulupukkia varten pitää pakata Kehveli ja hirveä määrä tavaraa ja lähteä junalla puksuttamaan kohti vanhempien kotia, Menninkäisenkujalle..
Sinne kuuluu kaikki joulustressi ja häröstely.. Pieni leikkimielinen kinastelu siitä, miten niitä silakkarullia nyt tehdään, ja mitkä lautaset sitä nyt laitetaankaan pöytään ja voiko nuo kengät nyt pitää eteisessä ja kuka oikein kaatoi olkipukin? Menninkäisenkujalle kuuluu myös jatkuva ovikellon soiminen tai ihmisten tupsahtaminen eteiseen kukan, suklaan, hillojen, korttien kanssa juuri silloin kun keittiössä on suuri kinastelu siitä, että pilkotaanko punajuuria pienemmäksi vai jätetäänkö suuriksi paloiksi.. Yleensä rosollikeskusteluun kuuluu lausahdus: Mutta, mummolla ne palat olivat.. Ja tämän kanssa käsikädessä: Mutta meilläpä ei ole -lause..
Minun jouluni vietetään ainakin tällä hetkellä vielä Menninkäisenkujalla, siellä minun lahjani on. Siellä on perheeni, sukuni, ystäväni ja ruokani. Siinä kaupungissa on myös kirkkoni, betonimöhkäleeni, kristinuskoni tukipilarini, muistoni. Betonimöhkäleeseen on mentävä joulukuussa kaksi kertaa, Järvenpään mieslaulajien joulukonserttiin sekä Jouluyön hartauteen. Nämä kaksi tukevat minun joulun odotustani ja sitten täyttää jouluni. Betonimöhkäle-kirkko on kauneimmillaan jouluyönä, kynttilät vain valaisevat kirkkoa, liekit lepattavat seiniltä, urut, harppu, flyygeli soi. Virret kaikuvat ja sana kuuluu, voiko kirkko olla enää kauneimmillaan, kuin jouluyönä, Jeesus lapsen syntyessä maailmaan?
Töissäkin olemme pohtineet nyt joulua nuorten kanssa, ja meille on syntynyt harmonia Jeesuksen ja Joulupukin välille. Niinhän se menee, Jumala, Enkelit, Jeesus, Joulupukki ja Tontut, jokainen näistä on uskon asia, ja uskohan siinä on se tärkein. Uskoessamme Jumalaan, uskomme johonkin näkymättömään, mutta uskomme siihen silti. Jos taas uskomme Joulupukkiin, hänet sentään näemmäe monenakin kappaleena näin joulun alla. Jumala on ehkä ympärillämme, mutta emme tapaa häntä konkreettisena. Tai noh, ehkäpä toisissa ihmisissä, kuka tietää..?
Katsellessani nyt ympärilleni, en näe pihalla lunta, mutta huomaan pihassa linnuille lyhteet, kynttilät, lyhdyt sekä jouluvalot pihapuissa, ja naapureiden pihoilla, oli meillä sitten se kuuluisa joulustressi tai ei, niin joulu tulee joka tapauksessa, ja tervetuloa vaan, antaa tullakin. Jouluna on tärkeää muistaa meidän lähimmäisiä ja vähän kaukaisempiakin. Pelastusarmeijan joulupadasta on itselleni muodostunut tapa muistaa kaukaisempia lähimmäisiäni, suosittelen! Ja jos et pääse tänä vuonna lähimmäistesi luokse, niin illalla ku menet nukkumaan niin toivota heille hyvää yötä, joko mielessäsi tai ääneen, niin silloin sydämesi ja ajatuksesi on heidän luonna, sekin riittää.
Nyt meillä tuoksuu se tuoksu kun kynttilä sammuu ja piirtää pienen savuvanan kohti taivasta, sen savun mukana tahdon toivottaa kaikkialle maailmaan hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa, muistakaa suklaa, tortut, piirakat, kinkut, kalkkunat, lähimmäiset ja tuntemattomat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti